39,90 €

Ostoskorissasi on 0 kpl tätä tuotetta
Pisarapuuttuminen
Klikkaa kuvaa avataksesi se suurempana
Lataa painokelpoinen kansikuva
Ilmestyy 4.3.2026
  • Kustantaja: Santalahti
  • 1. painos, 2026
  • ISBN 978-952-370-686-6
  • Nidottu, 180 sivua

Tuija HuukiRaisa CacciatoreHenriikka Kangaskoski

Pisarapuuttuminen

Työväline kiusaamisen ehkäisemiseksi

Mitä tehdä, kun yksi nauraa toiselle, toinen jättää leikistä pois ja kolmas halaa väkisin? Pienet lapset opettelevat yhdessä toimimisen taitoja. Lasten väliseen loukkaavaan vuorovaikutukseen tulisi puuttua ennen kuin häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta tulee ryhmän vakiintunut tapa toimia.

Pisarapuuttuminen on tehokas kannustavan kasvatuksen keino tilanteissa, joissa ollaan vasta kiusanteon syntyhetkissä. Pisarapuuttumisessa varhaisiin kiusaamisen pisaroihin puututaan neljän yksinkertaisen askeleen avulla. Aikuinen ohjaa lempeästi mutta vakaasti keskustelua yhdessä lasten kanssa. Kirja sisältää myös ohjeet menetelmän esittelyyn lapsille Pisara-hahmon ja tarinoiden avulla. Tutustu myös selkokieliseen Pipuna ei kiusaa -kuvakirjaan, jossa lapset tutustuvat menetelmään ja oppivat pisarataidon eli taidon toimia itse epäreiluissa ja harmittavissa tilanteissa.

Pisarapuuttuminen tarjoaa uudenlaisia, pehmeitä ja varhaisia välineitä kaveruuden ja sosiaalisten taitojen harjoitteluun pienistä lapsista isompiin koululaisiin.

Pisarapuuttumisen ovat kehittäneet lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja yliopistotutkija Tuija Huuki. Se perustuu Huukin tutkimukseen Oulun yliopistossa sekä Cacciatoren ja varhaiskasvatuksen opettaja Henriikka Kangaskosken käytännön kehitystyöhön Väestöliitossa kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisemiseksi lasten ja nuorten kasvuyhteisöissä.

Kasvatustieteen tohtori, dosentti Tuija Huuki työskentelee tutkijana Oulun yliopistossa. Hän tutkii häirintää ja väkivaltaa lasten ja nuorten välisissä suhteissa sekä luovan toiminnan mahdollisuuksia suhteiden käsittelemiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi koulussa.

Lastenpsykiatri, nuorisolääkäri Raisa Cacciatore on toiminut 25 vuotta Väestöliiton asiantuntijalääkärinä ja palkittu muun muassa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Hän on kehittänyt malleja ja materiaaleja erityisesti itsetunnon tukemiseen, väkivallan ehkäisyyn aggressiokasvatuksen avulla sekä ikätasoisen seksuaalikasvatuksen kehittämiseen.

Varhaiskasvatuksen opettaja Henriikka Kangaskoski työskentelee varhaiskasvatuksessa Helsingissä. Hän on toiminut asiantuntijana ja projektikoordinaattorina Väestöliitossa Opetushallituksen hankkeissa kehittäen materiaaleja, rakentaen koulutuksia sekä kouluttaen häirinnästä ja siihen puuttumisesta sekä lasten turvallisesta kasvusta.

Ilmestyy 4.3.2026
  • Kustantaja: Santalahti
  • 1. painos, 2026
  • ISBN 978-952-370-686-6
  • Nidottu, 180 sivua